Millainen on rakkauden olemus?
Maailmallisessa kielessä sana rakkaus on kärsinyt inflaatiosta. Siitä lauletaan, kirjoitetaan, puhutaan ja tehdään elokuvia ymmärtämättä sen todellista syvyyttä, sisältöä ja merkitystä. Moni on myös pettynyt rakkauteen tai siihen, mitä on luullut sen olevan.
Ajattelen, että rakkauden olemukseen kuuluu seuraavia asioita. Jokainen ihminen kaipaa ja tarvitsee rakkautta. Terveeksi ihmiseksi kasvamisen elinehto on, että ihminen saa kokea huolenpitoa ja välittämistä. Fyysisten tarpeiden täyttäminen ei pelkästään riitä, vaan ihminen tarvitsee kosketusta, vuorovaikutusta ja läheisiä ihmisiä – sitä, että ihminen saa kokea olevansa jollekin äärimmäisen tärkeä ja rakas. Rakastetuksi tulemisen tarve on ihmisessä hyvin syvässä, ja aina siinä, missä ihmisellä on jokin tarve, häntä voidaan satuttaa. Tarpeemme tekevät meistä haavoittuvia. Vihollisemme, Paholainen, tietää tämän, ja siksi hän iskee aina heikkoon kohtaan, koska se sattuu kipeimmin.
Raamattu kertoo, että ”Jumala on rakkaus.” (Joh. 4:8.) Jumala ei ole 1/5-rakkaus tai 1/2-rakkaus. Jumala on täysin ja kokonaan rakkaus. Kaikki, mitä hänessä on, on rakkautta. Rakkaus on Jumalan luonteen ydinolemus. Jumala on rakkaus persoonallisessa muodossa. Raamatussa Paavali kertoo meille myös siitä (Room. 8: 38, 39), että mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Olemme täysin Jumalan rakkauden kohteita; olemme olleet sitä syntymähetkestämme saakka, olemme sitä tässä hetkessä ja tulevaisuudessa. Jumala on luonut ihmisen olemaan yhteydessä kanssaan. Tätä läheistä suhdetta Jumala kaipaa ja etsii.
Pyhä Henki ja rakkaus
Moni kyllä tietää, että Jumala on rakkaus. Toinen asia on kuitenkin se, miten tämä tosiasia näkyy elämässämme ja toimissamme. Ihminen ei voi puristaa itsestään rakkautta, vaikka Jumala olisikin rakkaus. Miten ihminen voi siis kokea Jumalan rakkauden ja alkaa itse rakastaa?
Jeesus puhui ennen kuolemaansa opetuslapsille sellaisista asioista, joista hän ei ollut puhunut heille aiemmin. Viimeisinä hetkinään Jeesus varmasti kertoi jotain oleellisen tärkeää. Hän sanoi: ”Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.” (Joh. 14:16, 17.) Mikä upea lupaus! Vaikka Jeesus itse lähtisi pois, hän ei jättäisi seuraajiaan yksinäisiksi ja avuttomiksi, hylätyiksi.
Jumala todella haluaa antaa lapsilleen, rakkaimmilleen, parastaan. Jeesuksen sovitustyön kautta tuleva pelastus ja se, että ihminen saa Pyhän Hengen sisimpäänsä, ovat Jumalan parhaimpia lahjoja ihmiselle. Paavali kirjoittaa Kirjeessään roomalaisille (Room. 5:5): ”– – Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.” Pyhä Henki ja rakastaminen liittyvät siis oleellisesti toisiinsa. Kannattaa miettiä, mitä tapahtuu, kun ihmisen sisimpään vuodatetaan rakkautta. Entä mitä se tarkoittaa ja saa aikaan, kun ihminen saa henkilökohtaisen puolustajan, ”bodyguardin” (suom. turvamies), sisimpäänsä. Sellaisen, joka tahtoo kunnioittaa ja suojella ihmisen minuutta ja eheyttä.
Katseleminen muuttaa ihmistä
Paavali kuvailee Raamatussa sitä, mitä Pyhä Henki saa aikaan (2. Kor. 3:17, 18): ”Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.” Käytännössä siis meissä oleva Pyhä Henki saa meidät tahtomaan katsoa Jumalaa kuin peilistä, ja peilistä heijastuva Jumalan kirkkaus saa meidät muuttumaan sen kuvan ja kirkkauden kaltaiseksi, jota katsomme. Katsellessamme Jumalaa näemme hänen täydellisyytensä, ja Pyhä Henki saa meidät muuttumaan yhä enemmän hänen kaltaisekseen. Muuttuminen ei ole siis ihmisen oma teko. Ihmisen osuus on vain katsoa.
Ei riitä, että ihminen katselee itseään tavallisesta peilistä – se ei muuta häntä. Ihminen unohtaa helposti tavallisen peilin edestä lähdettyään, millainen on. Tavallisen peilin edessä itsensä tarkkaileminen saattaa johtaa myös ylenmääräiseen itsekriittisyyteen ja ulkoisten asioiden tuijottelemiseen.
Jokainen on kuullut sanonnan: ”Seura tekee kaltaisekseen”. Se, mitä katselemme ja kuuntelemme, muuttaa meitä. Alamme vaistomaisesti jäljitellä sitä, jota tarkkailemme. Alamme tehdä samoja asioita kuin ihailemamme henkilö; pukeutua ja puhua kuin hän. On siis tärkeää suunnata katseensa oikein.
Jeesuksen antama käsky on: ”– – rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.” (Joh. 15:12.) Eli Jeesus tarkoittaa: ”Katsokaa, miten minä olen toiminut ja ottakaa mallia siitä. Tehkää niin kuin minä olen tehnyt, rakastakaa.” Koko Jeesuksen elämä oli rakastamista. Hän ammensi sisäisestä astiastaan koko ajan rakkautta jokaiselle kohtaamalleen ihmiselle. Välillä Jeesus käytti koviakin sanoja, mutta jopa niissä Jeesus osoitti rakkauttaan. Nuhteleminenkin voi olla rakastamista.
Katsellessaan Jumalaa ja sitä, miten Jeesus toimi maan päällä ollessaan, ihminen alkaa väistämättä muuttua. Ihmisen sisin alkaa kasvaa ehyeksi ja rakkaus alkaa pysyä siellä. Jumala on Luoja. Tämä Jumalan luova voima alkaa tehdä työtä ihmisen sisimmässä. Paavali kertoo (Room. 8:10, 11), kuinka Pyhä Henki tekee eläviksi meidän kuolevaiset ruumiimme. Se on se sama voima, joka herätti Kristuksen kuolleista. Kyse on siis todella mahtavasta voimasta! Se voima saa ihmeitä aikaan! Ihminen alkaa väistämättä rakastaa, kun hän elää lähellä Jumalaa.
Lapseus ja rakastaminen
Jos kymmenet käskyt pitäisi tiivistää yhteen sanaan, se olisi: Rakasta! Kaikki, mikä ei tapahdu rakkaudesta käsin on loppujen lopuksi turhuutta. Rakastaminen on ainoa oikea motiivi tekoihimme. Kaikkialla, missä ei rakasteta, ei tunneta Jumalaa. Kaikkialla, missä rakastetaan, tunnetaan Jumala. Keskinäisestä rakkaudesta kristityt juuri tunnistetaan Jumalan lapsiksi (Joh. 13:35).
Rakkaudessa ei silti ole kyse vain ystävien, sukulaisten tai oman seurakunnan jäsenten rakastamisesta. Jeesus kehottaa rakastamaan kaikenlaisia ihmisiä, myös vihamiehiä ja vainoojia. ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia[.]’” (Matt. 5:43–45.) Hetkinen, sanottiinko tuossa: ”Jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia”? Jumalan lapseus ja rakastaminen kuuluvat läheisesti yhteen. Meitä uskovia ei ole ainoastaan adoptoitu Jumalan lapsiksi. Me todella olemme yhtä Jumalan kanssa, hänen omiaan, hänen todellisia perillisiään. Sen vuoksi me rakastamme niitä, jotka eivät pidä meistä ja olemme sitoutuneita rukoilemaan heidän puolestaan.
Kun ihminen alkaa ymmärtää, millaisella rakkaudella Jumala rakastaa ja vetää puoleensa jokaista taidolla ja hellin käsin muovaamaansa ihmistä, se tekee häneen syvällisen vaikutuksen. Sellainen rakkaus ja armo parantavat ihmisen sisäisen ”sokeuden”, ja hän alkaa nähdä itsensä ja jokaisen toisen ihmisen arvokkaana. Hän alkaa rakastaa sillä rakkaudella, jota on itse saanut osakseen. Se rakkaus ei erottele ihmisiä kategorioihin. Tosin paimen jätti 99 hyvässä hoidossa olevaa lammasta ja lähti etsimään sitä yhtä eksynyttä (esim. Luuk. 15:4–7). Rakkaus kohdistuu siis erityisesti siihen, jolla ei vielä ole Jeesuksen tarjoamaa aarretta ja yhteyttä hänen kanssaan. Juuri siihen vainoajaan ja vihamieheen, yksinäiseen ja eksyneeseen, jonka sisimmässä on pimeää ja kylmää.
Paradoksaalinen rakkaus
Todellinen rakkaus menee vielä pidemmälle kuin vihamiehen rakastaminen. Aito rakkaus astuu viimeisenkin askeleen, se antaa kaikkensa. Rakkaus todella löytyy ristin luota. Raamattu kertoo, kuinka suurinta rakkautta on se, että antaa henkensä toisen puolesta (Joh. 15:13). Ristillä tämä rakkaus ihmistä kohtaan tuli ilmi. Jeesus osoitti rakkautta konkreettisella tavalla – hän ei vain puhunut kauniita sanoja, vaan hän käytännön tasolla todella rakasti, osoitti, mitä rakkaus on. Jeesus antoi elämänsä, jotta ihminen voi saada elämän. Rakkaus ei ole koskaan pelkkä kaunis teoria. Rakkaus näkyy, kuuluu ja tuntuu jollakin tavalla.
Rakkaus sisältää paradoksin, sillä siinä vahvuus on kätketty heikkouteen. Vain sisäisesti vahva kykenee pyytämään ja antamaan anteeksi. Vain sisäisesti vahva voi ilman alemmuuden tunteita osoittaa nöyryyttä, palvella ja asettua hauraamman asemaan. Jeesuksen tavassa suhtautua vaikeuksiin ja vaikeisiin ihmisiin on hyvää esikuvaa meille. Jeesus alistui, käänsi toisen poskensa, nöyrtyi omasta tahdostaan. Häntä ei kukaan siihen pakottanut, eikä olisi voinutkaan. Jeesusta ei voitu käyttää hyväksi, eikä hän koskaan toiminut pelosta käsin. Pelko liittyy aina Vihollisen toimintatapoihin, pimeyteen ja häpeään.
Rakkauden astiaksi
Mikä voi estää ihmistä rakastamasta ja näyttämästä rakkauttaan? Pelko sisimmän avaamisesta, paljastumisesta, orpoudesta. Johanneksen kirjeessä (1. Joh. 4:17, 18) kristittyjä verrataan suoraa Jeesukseen: ”Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.”
Johannes, ”Jeesuksen rakkain opetuslapsi”, tietää tarkalleen, mistä puhuu: ”– – täydellinen rakkaus karkottaa pelon.” Hänellä oli tästä omakohtaista kokemusta. Häntä oli veljensä Jaakobin kanssa aiemmin nimitetty ”ukkosenjylinän pojiksi” (Mark. 3:17). Jeesuksen seura sai kuitenkin muuttaa tämän miehen elämän täydellisesti. Viimeisellä aterialla Johannes nojasi Jeesuksen rintaa vasten. Mikä läheinen suhde ja yhteys! Tälle rakkaalle opetuslapselle Jeesus uskoi myös vastuutehtävän, äidistään Mariasta huolehtimisen, kun Jeesus itse lähti pois maan päältä. Jeesuksen rakkaus todella työnsi syrjään Johanneksen sisimmässä olleen pelon. Mitä läheisempi suhde ihmisellä on Jeesuksen kanssa, sen paremmin Jeesus voi toimia rakkaudellisesti ihmisessä ja ihmisen kautta. Vaikka toiset ihmiset olisivat satuttaneet, rikkoneet sisimmän herkkiä rakenteita, Jumalan ihmeellinen ja parantava voima voi tehdä ehyeksi.
Rakkaus on avain pelon murtumiseen ja sen syrjäyttämiseen, siten vapauden saavuttamiseen. Jumalan rakkaus täyttää ihmistä niin paljon kuin hän vain pystyy ottamaan vastaan. Kun ihminen antaa omaa keskeneräisyyttään Jumalalle, hän saa vaihtokaupassa Jumalalta sitä, mitä tällä on annettavanaan. Jumalan rakkauden virrasta voi ammentaa jaettavaksi asti.
Rakastava on vapaa
Jeesus kertoi eräässä tilanteessa häneen uskoville ihmisille, kuinka synti saa aikaa orjuutta. Syntiä tekevästä tulee synnin orja. Ihmisellä on kuitenkin toivoa, koska Poika, Jeesus Kristus, tekee vapaaksi. Jeesus sanoi: ”Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.” (Joh. 8:36.) Jo aiemmin oli myös viittaus tekstiin, jossa sanottiin: ” – – missä Herran Henki on, siellä on vapaus.” (2. Kor. 3:17.) Jumalan tahto ihmistä kohtaa on aina hyvä. Hän haluaa ihmisen olevan vapaa. Tästä vapauden näkökulmasta katsoen voi todeta joitakin asioita rakastavasta ihmisestä.
Rakastava ymmärtää oman arvonsa. Rakastava on nöyrä, mutta ei koskaan nöyristele. Rakastava uskaltaa olla aito ja haavoittuva. Hän ei käytä naamioita eikä rakenna epätodellisia kulisseja. Rakastavaa ei voi hallita pelon avulla. Rakastava ei toimi pelosta, häpeästä tai vihasta käsin. Rakastava ei koskaan käytä pelkoa pyrkiessään hallitsemaan ja johtamaan asioita tai ihmisiä. Rakastavalla on aina sisäistä tilaa valita, miten toimia missäkin tilanteessa. Rakastava on vapaa, eikä hän ole hyväksikäytettävissä. Rakastava haluaa aina antaa, sillä hän ei pelkää jäävänsä vaille. Rakastavaa eivät voi muut ihmiset tai muiden mielipiteet hallita. Rakastava ei pyri miellyttämään vain miellyttämisen halusta. Rakastava on rohkea ja hänellä on sisäistä vahvuutta. Rakastava voi tarvittaessa sanoa: ei. Rakkaus on aktiivinen, liikkeelle paneva voima, joten rakastava toimii koko ajan jollakin tasolla. Rakastava näkee enemmän kuin tavallisilla silmillä voi nähdä. Rakastava näkee portin siellä, missä rakastamaton näkee umpikujan. Rakastava katkoo kahleita siellä, mihin rakastamaton on niitä rakentanut. Rakastava pyrkii aina yhteyteen, suhteeseen.
