Toivo ylläpitää elämää. Kristuksessa on paras toivon perustus.
On olemassa asia, joka kohottaa ihmisten mieltä ja pitää meidät aktiivisina kohtaamistamme haasteista huolimatta: sitä nimitetään toivoksi. Toivo on se aineeton ominaisuus, joka näkee elämän haasteiden tuolle puolen parempaan huomiseen. Se johtaa meidät elämään tarkoituksellista elämää tänä päivänä, koska me tiedämme uuden päivän koittavan. Se odottaa parasta elämässä silloinkin, kun kohtaamme pahimman. Se näkee nykyisen tuolle puolelle tulevaan. Se jaksaa uskoa, luottaa, olettaa ja odottaa, että huomisen valo loistaa entistä kirkkaammin tämän päivän pimeydestä.
Samuel Smiles muotoilee asian näin: ”Toivo on kuin aurinko, joka meidän sitä kohti matkatessamme luo taakkamme varjon taaksemme.” Roomalainen valtiomies Plinius sanoi kerran: ”Toivo on tukipilari, joka pitää maailman pystyssä.” Hän oli oikeassa. Ilman toivoa tämä maailma on törmäyskurssilla katastrofin kanssa. Ilman toivoa yhteiskunnan perustukset romahtavat. Ilman toivoa elämme elämäämme hiljaisessa epätoivossa.
Vaikuttaa siltä, että toivosta on nykyisin pulaa. Maailma on toivon puutteessa, ja tilanne huononee vuosi vuodelta. Vuodelta 1999 peräisin olevien, Yhdysvaltain kansallisten galluptietojen mukaan 85 prosenttia kyselyyn osallistuneista amerikkalaisista suhtautui tulevaisuuteen toiveikkaasti. Kymmenen vuotta myöhemmin, joulukuussa 2009, omaan tulevaisuuteensa toiveikkaasti suhtautuvia oli enää 69 prosenttia, ja vain 51 prosenttia suhtautui toiveikkaasti maailman tulevaisuuteen. Vuoteen 2013 mennessä vain 40 prosenttia kyselyyn osallistuneista suhtautui myönteisesti planeettamme tulevaisuuteen. Vaikka nämä kyselyt tehtiin Yhdysvalloissa, vastaavia tuloksia voitaisiin saada suuressa osassa maailmaa.
Kun toivo häviää
Ei ole vaikea ymmärtää, miksi yhteiskunnassamme on tapahtunut toivon häviämistä. Vuosien 2003 ja 2012 välisenä aikana on tapahtunut keskimäärin 338 tuhoisaa luonnonkatastrofia joka vuosi. Miljoonat ihmiset ovat menettäneet niissä kotinsa ja kymmenet tuhannet henkensä. Nämä tornadot, hirmumyrskyt, maanjäristykset, hurrikaanit ja tsunamit ovat vaikuttaneet odottamattomalla tavalla maailmantalouteen ja maksaneet huikeat 145 miljardia euroa. Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa raivoavat sodat ovat maksaneet lukemattomia ihmishenkiä ja aiheuttaneet sen, että miljoonat pakolaiset ovat jättäneet sota-alueet. Nämä pakolaiset yrittävät epätoivoisesti päästä Eurooppaan. Järkyttävää kyllä, liian monet miehet, naiset ja lapset kuolevat ennen kuin ehtivät saavuttaa toivomansa määränpään.
Tunteettomat terrori-iskut ovat tuoneet pelon ihmisten sydämeen kaikkialla maailmassa. Iskut Lähi-idässä, Afrikassa, Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa ovat aiheuttaneet ahdistuneisuuden ja epävarmuuden pelkoa käsittämättömän raakalaismaisuuden edessä.
Jotta asiat olisivat vielä epävarmemmalla tolalla, maailmantalous roikkuu heikon langan varassa. Monet taloustieteilijät ennustavat lähestyvää taloudellista perikatoa. Venäläinen filosofi ja kirjailija Fjodor Dostojevski oli varmasti oikeassa todetessaan: ”Ilman toivoa eläminen merkitsee elämän loppua.” Dostojevski tarkoitti yksinkertaisesti tätä: Kun yksilö menettää toivonsa, elämänilo häviää kuin laskeva aurinko.
Toivon löytäminen uudelleen
Kuinka voimme löytää toivon uudelleen maailmassa, joka vaikuttaa hallitsemattomalta? Kuinka voimme taas toivoa maailmassa, joka näyttää kovin epävarmalta? Onko olemassa jotakin varmaa, jolle voimme perustaa toivomme?
Miljoonat ihmiset ovat löytäneet toivon, varmuuden ja rauhan tutkimalla Raamattua ja löytämällä siten omakohtaista tietoa Jumalasta ja henkilökohtaisen suhteen hänen kanssaan. He ovat löytäneet Jumalan, joka rakastaa heitä enemmän kuin he olivat voineet kuvitella; joka vahvistaa heitä kohtaamaan tämän päivän haasteet ja huomisen koettelemukset uskomattomalla rohkeudella. Hän on toivon Jumala.
Epätoivon hetkellä psalmista Daavid huudahti: ”Sinä olet minun toivoni, Herra – –.” (Ps. 71:5.) Toivo alkoi Daavidille siitä, mistä se alkaa meille kaikille. Se alkoi uskosta siihen, että taivaassa oli Jumala, joka oli hänen ongelmiaan suurempi, hänen vaikeuksiaan mahtavampi ja voimallisempi kuin mikään haaste, jonka hän saattaisi kohdata. Ilman tietoa Jumalasta, joka välittää meistä, joka ymmärtää tuskamme ja parantaa vammamme ja joka kerran on kukistava kaikki helvetin voimat ja saattava alulle uuden maailman, me jäämme kohtaamaan elämän haasteet yksin ja ilman toivoa.
George Bernard Shaw suhtautui äärimmäisen epäilevästi kaikkeen uskonnolliseen ajatteluun. Suurimman osan elämästään hän piti kristinuskoa hyödyttömänä kainalosauvana. Hänet muistetaan ehkä parhaiten vapaa-ajattelijana ja suvaitsevaisena filosofina. Yhdessä viimeisimmistä lausunnoistaan hän kirjoitti: ”Tiede, johon kiinnitin uskoni, on tehnyt vararikon. Sen neuvot, joiden olisi pitänyt vakiinnuttaa tämä vuosituhat, johtivatkin sen sijaan suoraan Euroopan itsemurhaan. Uskoin kerran niihin. Niiden nimissä autoin tuhoamaan miljoonien palvojien uskon tuhansien uskontunnustusten temppeleissä. Nyt he katsovat minuun ja näkevät suuren murhenäytelmän kokeneen ateistin, joka on menettänyt uskonsa.”
Traagista kyllä, George Bernard Shaw ei menettänyt ainoastaan uskoaan vaan myös toivonsa. Hän ei uskonut enää Jumalan olemassaoloon. Hän koki itsensä vain hiukkaseksi kosmista pölyä maailmankaikkeudessa, ei ihmiseksi, joka oli luotu Jumalan kuvaksi ja jota Jumala rakasti ja ylläpiti hetkestä toiseen. Juuri Jumalan olemassaolon, hänen ehdottoman rakkautensa ja jatkuvan huolenpitonsa tuntu täyttää sydämemme toivolla.
Raamattu: toivon kirja
Raamattu on kirja täynnä toivoa. Sen kertomukset kuvailevat meidän, sinun ja minun, kaltaisiamme ihmisiä. Joskus he olivat vahvoja ja toimivat mahtavina valloittajina Jumalan asialla. Toisinaan he olivat heikkoja ja epäonnistuivat surkeasti. Kaikissa vaiheissa Jumala oli kuitenkin läsnä antamassa heille toivoa kohdata huominen.
Sanaa ”toivo” käytetään Raamatussa yli 125 kertaa. Apostoli Paavali, joka kohtasi hyvin monia haasteellisia tilanteita, käytti sitä yli 40 kertaa. Häntä ruoskittiin, kivitettiin, hän haaksirikkoutui ja joutui vankeuteen mutta oli siitä huolimatta täynnä toivoa. Kirjoittaessaan Roomassa asuville ystävilleen hän julisti: ”Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.” (Room. 15:13.) Kun asetamme toivomme Jumalaan, joka on suurempi kuin mikään kohtaamamme ongelma, sydämemme täyttyy ”ilolla ja rauhalla” uskoessamme häneen. Luottamus siihen, että on olemassa Jumala, joka rakastaa meitä enemmän kuin pystymme koskaan ymmärtämään, täyttää meidät toivolla. Emme koskaan kohtaa elämässä sellaisia ongelmia, joita Jumala ei ole valmistautunut ratkaisemaan.
Mielenkiintoinen koe
Useita vuosia sitten tutkijat tekivät kiehtovan kokeen nähdäkseen, minkälainen vaikutus toivolla on vastoinkäymisten keskellä. Kaksi ryhmää laboratoriorottia laitettiin erillisiin vesisaaveihin. Tutkijat jättivät toisen ryhmän veteen ja huomasivat, että tunnin kuluttua kaikki rotat olivat hukkuneet. Toiset rotat laitettiin samanlaiseen vesisaaviin, mutta kokeen suorittamisessa oli yksi ero. Määräajoin rotat nostettiin vedestä ja palautettiin sitten taas samaan vesisaaviin. Kokeen aikana tapahtui jotakin huomionarvoista. Toinen ryhmä rottia jatkoi uimista, ja aina silloin tällöin ne nostettiin vedestä ja laitettiin taas takaisin veteen. Tällä tavalla rotat uivat yli 24 tuntia. Miksi? Ei siksi, että ne saivat levätä, vaan koska niillä yhtäkkiä oli toivoa. Nuo eläimet jotenkin toivoivat, että jos ne pysyisivät pinnalla vielä vähän pitempään, joku ojentaisi kätensä pelastaakseen ne.
Jos toivolla on tuollainen valta jyrsijöihin, joilta puuttuu kyky harkita asioita, niin kuinka paljon suurempi valta sillä onkaan meidän elämäämme?* Meidän ei tarvitse yrittää raivokkaasti pysyä toivottomuuden valtameren pinnalla. Kun olemme uppoamaisillamme, Jeesus on kanssamme. Apostoli Pietari löysi Jeesuksen, joka pystyi kirjaimellisesti pelastamaan hänet myrskyävästä vedestä.
Kun opetuslapset eräänä myrskyisänä yönä ohjasivat pientä alustaan Gennesaretinjärvellä, he hämmästyivät nähdessään Jeesuksen kävelevän veden päällä. Apostoli Pietari oli vielä hämmästyneempi, kun Jeesus kutsui häntä astumaan veneestä ja tulemaan luokseen. Muutaman lyhyen hetken ajan kaikki sujui hyvin. Sitten valtava aalto peitti Jeesuksen Pietarin näkyvistä. Pietari alkoi välittömästi vajota myrskyävään veteen ja parahti hätääntyneenä: ”Herra, pelasta minut!” (Matt. 14:30.) Jeesus ojensi epäröimättä voimakkaan kätensä ja pelasti opetuslapsensa tästä toivottomasta tilanteesta.
Kristuksessa on toivoa. Emme koskaan kohtaa haasteita, joissa Kristus ei antaisi toivoa. Eräässä vanhassa hengellisessä laulussa sanotaan: ”Juuri silloin, kun häntä kaipaan, Jeesus lähelläni on. – – Juuri silloin, kun häntä tarvitsen.”
Kaksin verroin hänen
Tämä Kristus, joka on luonut meidät ja huolehtii meistä, on pelastanut meidät. Me olemme kaksin verroin hänen. Kun hänen täydellisesti luomansa olennot kapinoivat hänen tahtoaan vastaan Eedenin puutarhassa, rakkaus keksi keinon. Aadamin suvulle annettiin toivoa. Jeesus on ”teurastettu Karitsa maailman luomisesta alkaen” (ks. Ilm. 13:8). Taivaallinen pelastussuunnitelma kajahteli kautta maailmankaikkeuden. Jumalan oma Poika, Jeesus Kristus, jätti taivaan ja tuli tälle kapinalliselle planeetalle ilmaisemaan Jumalan rakkauden koko maailmankaikkeutta kohtaan ja täyttämään oikeudenmukaisuuden vaatimukset.
Kristus onnistui siinä, missä Aadam epäonnistui. Elämässään ja kuolemassaan Kristus ilmaisi Isän rakkauden. Hän täytti lain vaatimukset ja vastusti pahimpia Paholaisen kiusauksia. Hän eli täydellisen elämän, joka meidän olisi pitänyt elää. Hän koki kuoleman, joka meidän olisi pitänyt kokea. Vaikka ”synnin palkka on kuolema, – – Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 6:23). Hänen armonsa, anteeksiantonsa ja laupeutensa virtaavat hänen äärettömän rakkauden täyttämästä sydämestään. Billy Graham ilmaisi asian osuvasti sanoessaan: ”Jumalan laupeus ja armo antavat minulle toivoa – minulle itselleni ja meidän maailmallemme.” Laulussa sanotaan: ”Toivoni perustuu Jeesuksen vereen ja vanhurskauteen.”
Kristuksessa on toivoa: toivoa, että meidän syntimme eivät ole liian suuria anteeksiannettavaksi; toivoa että meidän kiusauksemme eivät ole liian suuria voitettavaksi; toivoa että meidän haasteemme eivät ole liian suuria voitettavaksi; ja toivoa että huomisemme tulevat olemaan paljon parempia kuin tämä päivä. Franklin D. Roosevelt, yksi Yhdysvaltain suosituimmista presidenteistä, tiivisti elämänfilosofiansa näihin sanoihin: ”Olemme aina pitäytyneet toivossa, uskossa, vakaumuksessa, että horisontin takana on parempi elämä, parempi maailma.”
Toivo, joka ulottuu huomisen tuolle puolen
Raamattu viittaa jatkuvasti parempaan huomiseen. Se antaa lupauksen päivästä, jolloin Jeesus Kristus tulee takaisin. Paha tuhotaan. Vanhurskaus hallitsee ikuisesti. Syntiä, sairautta ja kärsimystä ei enää ole. Sairaudet, onnettomuudet ja kuolema voitetaan. Pahuus, sota ja murheet häipyvät pois. Apostoli Paavali nimittää tätä upeaa tapahtumaa ”autuaaksi toivoksi” (Tit. 2:13). Hän kuvailee sitä näin: ”Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.” (1. Tess. 4:16, 17.)
Minkälainen toivo! Jeesus Kristus tulee takaisin. Kuolema ei saa viimeistä sanaa; Jeesus saa! Pian koittaa päivä, jolloin uskossa kuolleet ja Kristukselle eläneet rakkaamme nousevat haudoistaan näkemään hänet kasvoista kasvoihin. Pian koittaa päivä, jolloin kaikkien aikakausien toivosta tulee todellisuutta. Jeesus Kristus tulee takaisin, ja meidät elossa olevat, jotka koemme tämän vaikuttavan, upean tapahtuman, temmataan yläilmoihin kohtaamaan hänet. Me teemme hänen kanssaan kaikkien aikojen ihmeellisimmän avaruusmatkan maailmankaikkeuden ihmeellisimpään paikkaan ja elämme hänen kanssaan kautta ikuisuuksien.
Tämä toivo ei ole kiehtovaa tarua. Se ei ole tyhjänpäiväistä unelmointia. Se perustuu Jumalan muuttumattomaan sanaan ja Kristuksen ikuiseen lupaukseen. Jeesus kertoi tämän ikuisen totuuden huolestuneille opetuslapsilleen. ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.” (Joh. 14:1–3.)
Meidän ei tarvitse kantaa huolta tulevaisuudesta. Meidän ei tarvitse antaa pelon saada otetta sydämestämme ja tukahduttaa iloamme. Kristus on luonut meidät. Kristus on pelastanut meidät. Kristus huolehtii meistä. Kristus ylläpitää meitä, ja Kristus tulee takaisin viemään meidät kotiin. Siinä on syytä todelliselle toiveikkuudelle.
– Adventist World / Mark A. Finley
* Hartauskirjasta Today in the Word, toukokuu 1990, s. 34.
