Isä räjähti raivosta, kun 16-vuotias Vincenzo Mazza palasi Italian saarella Sisiliassa sijaitsevaan kotiinsa ja kertoi, että hänet on kastettu ja liitetty adventtikirkkoon. Isän raivo vain kasvoi, kun teini-ikäinen poika ilmoitti halunsa kouluttautua pastoriksi. ”Jos sen teet, et saa minulta yhtään rahaa eikä takaisin ole tulemista”, sanoi isä, toisen maailmansodan kokenut sotaveteraani, joka oli ankarasti kasvattanut viisi lastaan vapauduttuaan amerikkalaiselta sotavankileiriltä.
Isän uhkaus ei lannistanut poikaa, joka oli kastettu hänen vieraillessaan isoveljensä luona, joka oli myös vasta liittynyt adventtikirkkoon. Vincenzo sanoi hyvästit isälleen ja matkusti adventistien ylläpitämään Villa Aurora -seminaariin Firenzessa. Siellä hän pian totesi, että opiskelijaksi ilmoittautuminen oli mahdotonta ilman rahaa eikä tarjolla ollut sellaista työtä, jolla voisi rahoittaa lukukausimaksun. Pettyneenä Vincenzo käveli seminaarin puutarhassa. Hän ei halunnut palata kotiin isänsä vuoksi, sillä tämä saattaisi vaatia häntä kieltämään uskonsa kotona asumisen ehtona. Vincenzo rukoili epätoivoisesti.
Kuiskaus
Yhtäkkiä hän kuuli kuiskauksen korvaansa: ”Katso puserosi taskuun.” Vincenzo löysi taskustaan palan paperia, johon oli kirjoitettu erään perheen osoite. Hän oli tavannut perheen sattumalta saapuessaan Firenzeen, ja he olivat kutsuneet hänet vierailemaan Karlsruhessa, Saksassa. Vincenzo muisteli, että adventtikirkolla on seminaari Saksassa, Darmstadtissa. Laskettuaan kolikkonsa hän huomasi, että hänellä on juuri riittävästi rahaa yhdensuuntaiseen junan menolippuun Karlsruheen, joka sijaitsee noin 100 km Darmstadtista etelään. Vincenzo matkusti perheen luo ja kertoi halustaan opiskella seminaarissa. Perhe osti hänelle junalipun Darmstadtiin.
Teinipoika saapui kaupunkiin vailla rahaa, osaamatta kieltä ja ilman reittiohjeita seminaariin. Hän ei kuitenkaan lannistunut vaan käveli useita tunteja etsien seminaaria. Saavuttuaan pieneen metsään hän jatkoi yhä kävelemistä, mutta pian hän huomasi olevansa eksyksissä. Aurinko oli laskemassa ja häntä palelsi. Hän oli myös peloissaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä hänen pitäisi tehdä. Kyyneleiden vieriessä poskilla hän rukoili apua Jumalalta.
Ääni metsässä
”Hei nuori mies! Mitä etsit?” sanoi ääni niin yllättäen, että poika pomppasi pystyyn. Vincenzo, joka ei ollut kuullut lähestyviä askeleita, avasi hämmästyksissään silmänsä ja näki pienen vanhan miehen, jolla oli valkoiset hiukset. Vielä enemmän hän hämmästyi sitä, että mies puhui saksaa, mutta hän kykeni ymmärtämään kaiken. ”Etsin adventistiseminaaria”, Vincenzo vastasi italiaksi. ”Selvä, kerron sinulle, miten sinne pääsee”, sanoi mies puhuen edelleen saksan kieltä. Vanha mies antoi hänelle yksityiskohtaiset ohjeet. Otettuaan muutaman askeleen annettujen ohjeiden mukaisesti Vincenzo kääntyi kiittääkseen ystävällistä miestä. Mies oli kuitenkin poissa.
Viimein Vincenzo saapui seminaariin ja selitti tilanteensa opettajille. He suostuivat antamaan hänelle työtä, jonka avulla hän saattoi maksaa koulumaksunsa. Vincenzo, jonka piti ensin opiskella saksaa ja sen jälkeen suorittaa korkeakoulututkinto, toimi koko elämänsä ajan Saksan ja Italian kirkoissa pastorina. Vuosien 1995–2000 ajan hän toimi Italian adventtikirkon johtajana, minkä jälkeen hän jäi eläkkeelle.
Vincenzo piti vuosien ajan säännöllisesti yhteyttä isäänsä. Pitkän ajan kuluttua hänen isänsä pyysi anteeksiantoa pojaltaan. ”Olen ollut autoritäärinen isä. Ymmärrän sen nyt, ja olen hyvin surullinen siitä, mitä olen tehnyt lapsilleni”, hän sanoi eräänä kesänä, jolloin Vincenzo, hänen vaimonsa ja kaksi poikaansa vierailivat isän luona Sisiliassa.
Presidenttiä tapaamassa
Toimiessaan adventtikirkon johtajana Italiassa Vincenzo kirjoitti kirjeen maan presidentti Oscar Luigi Scalfarolle ilmaistakseen kiitollisuutensa niistä julkisista kommenteista, joita tämä oli esittänyt tukeakseen maan protestantteja. Muutamia päiviä kirjeen lähettämisen jälkeen vuonna 1997 Vincenzon sihteeri keskeytti erään kokouksen, joka pidettiin adventtikirkon keskustoimistossa Roomassa. ”Pastori Mazza, maan presidentti on puhelimessa! Hän haluaa puhua kanssasi!” sihteeri huudahti rynnätessään huoneeseen.
Puhelunsa aikana presidentti Scalfaro kiitti Vincenzoa tämän kirjeestä ja kutsui hänet presidentin palatsiin.
”Ensimmäisen vierailun aikana heistä tuli ystäviä. Presidentti Scalfaro kutsui hänet luokseen useita kertoja senkin jälkeen ja sanoi aina: ’Pastori Mazza, pyydän, että luet Raamattua kanssani. Pyydän, että rukoilet kanssani.’”, kertoi Andreas Mazza, Vincenzon poika.
Kohokohdaksi tuli se, kun presidentti hyväksyi Vincenzon kutsun saapua adventtikirkon ylläpitämän vanhainkodin avajaisiin Forlessa vuonna 1998. Presidentin läsnäolo tilaisuudessa muutti pienen mittakaavan tapahtuman kansainväliseksi uutiseksi. Kaupunginjohtaja ja muitakin poliitikkoja ilmestyi paikalle. Televisio ja sanomalehdet kertoivat adventtikirkosta. Ympäri Italiaa asuville, jotka eivät olleet koskaan kuulleet adventtikirkosta, esiteltiin sinä päivänä kirkko ja seitsemännen päivän sapatti.
Italian presidentti Oscar Luigi Scalfaro (oik.) ja Vincenzo Mazza vanhainkodin avajaisissa Forlessa, Italiassa, 1998.
Tällä hetkellä Vincenzo on 70-vuotias ja hänellä on pitkälle edennyt Parkinsonin tauti. Sydämessään hän pysyy yhä pastorina. Hän välittää lyhyitä saarnoja Facebookin kautta poikansa Andreaksen avulla. Andreas toimii apulaisviestintäjohtajana adventtikirkon Inter-Euroopan osastossa, jonka alueeseen Italia kuuluu. ”Hänen kertomuksensa innoittaa minua. Siinä on kyse uskosta, rohkeudesta ja rakkaudesta Jumalaa ja hänen työtään kohtaan. Jumala on aina ollut isäni tärkeysjärjestyksessä ykkönen”, kertoi Andreas. – ANN
