Painetusta poimittua: Avioliittoyhdistystä syrjittiin Educa-tapauksessa

0

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi 26.11.2020 päivätyssä päätöksessään, että Suomen Messut Oy sekä opetusalan henkilöstön etujärjestö OAJ syyllistyivät Aito Avioliitto ry:n syrjimiseen kieltäessään sen osallistumisen vuoden 2019 Educa-messuille.

            – Kuuntelimme [palautteen], kävimme kokonaisuuden läpi ja tulimme siihen lopputulokseen, että Aito Avioliitto ry ei osallistu Educa-messuille, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoi talvella 2019 julkaistussa tiedotteessa ja Ylen uutisessa.

            Lautakunnalle toimittamassaan vastineessa OAJ oli tuonut myös esiin, että ”useat OAJ:n jäsenet ja messuille aikoneet olivat ilmoittaneet jättävänsä osallistumatta messuille hakijayhdistyksen [Aito Avioliitto ry] osallistumisen vuoksi”, ja katsonut messujen onnistumisen vaarantuvan. Lautakunta katsoi kuitenkin, ”ettei vastaaja voi vedota mahdolliseen kävijämäärän laskuun sen menettelyn oikeuttavana perusteena”. – –

            OAJ ennakoi vielä vastineessaan, että messukävijät olisivat saattaneet kokea ”heidän perus- ja ihmisoikeuksiinsa kohdistuvaa uhkaa”. Tähänkin lautakunta totesi, ”ettei vastaajan [OAJ] selvityksestä ilmene, mitä konkreettista uhkaa yhdistyksen osallistuminen olisi aiheuttanut”.

            Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätös on otettu yhdistyksessä tyytyväisinä vastaan.

            – Kannustakoon se kaikkia perinteisen perhe- ja sukupuolikäsityksen omaavia jatkossakin käyttämään päättäväisesti laillista oikeuttaan ilmaista mielipiteensä sekä vaatimaan tasavertaista kohtelua, Aito Avioliitto ry:n puheenjohtaja Arto Jääskeläinen totesi yhdistyksen tiedotteessa.

            – Jokaisella on oikeus omaan vakaumukseen ja mielipiteeseen. Jokaisella on oikeus vapaasti myös ilmaista mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä, vaikka joku kokisi mielipiteen epämiellyttäväksi. – Ristin Voitto

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.