KOULUTOIMEN UUTISKIRJE 1/2021

0

Suomen Adventtikirkon koulutoimi haluaa kiittää mahdollisuudesta tiedottaa koulujensa kuulumisista. Samalla haluamme jakaa kouluja koskevia kiitosaiheita ja rukouspyyntöjä valtakunnalliselle seurakuntaperheelle. Lämmin kiitos jokaiselle, joka kantaa lapsiamme ja nuoriamme sydämellään.

Kopun kristillisen koulun, Siikasalmen kristillisen koulun, Suomen kristillisen yhteiskoulun ja Tampereen kristillisen koulun lukuvuosi 2021–2022 on käynnistynyt Jumalan siunaamana. 14.9.2021 kouluissamme opiskelee yhteensä 561 oppilasta.

Koulumme osallistuvat useisiin opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen rahoittamiin kehityshankkeisiin mm. Kansainvälisyyshankkeeseen, Kerhotoiminnan kehittämishankkeeseen ja Tasa-arvoisten oppimismahdollisuuksien kehittämishankkeeseen. Suomen kristillinen yhteiskoulu ja Tampereen kristillinen koulu ovat mukana myös perusopetuksen 5.–9. vuosiluokkia koskevassa High Five -hankkeessa, jossa etsitään ja kehitetään sitouttavan kouluyhteisön toimintatapoja.

Saimme myös tiedon, että Opetushallitus puoltaa tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämisluvan myöntämistä Suomen Adventtikirkolle järjestämislupahakemuksen toteuttamissuunnitelman perusteella.

Koulutoimi on ollut syksyn aikana mukana opetushallituksen ja opetusministeriön uskonnonopetuksen kehittämiseen liittyvissä kuulemisissa ja neuvotteluissa.

Kopun kristillinen koulu (Anita Syväsalmi)

Terveisiä Kopun kristilliseltä koululta! Koulumme teema tälle vuodelle on “Luen, lasken, leikin, laulan ja luon”. Oppilaslukumäärä on nyt 38, kun saimme juuri uuden oppilaan. On iso siunaus, että saamme olla Lomakodin tiloissa, joissa kiinteistöhoitoja muut asiat toimivat. Saamme olla palvelemassa tätä aluetta kristillisenä kouluna. Alue, jolla koulu toimii, on kasvava ja kehittyvä. Lapsia tulee jopa kymmenen kilometrin säteeltä ja jotkut ovat jopa muuttaneet, että lapset pääsisivät kouluumme. Pieni koulu palvelee monia lapsia paremmin kuin iso koulu, minkä olemme saaneet tänä syksynäkin kokea lapsen siirryttyä isosta koulusta meille. Olemme tärkeä osa Vihdin kouluverkostoa kristillisenä kouluna. Kerhotoiminta on ollut aktiivista sekä iltapäiväkerhon puolella että harrastekerhoissa. Iltapäiväkerhossa on ollut peräti 17 ja harrastekerhoissa yhteensä n. 30 lasta. Harrastekerhoja ovat liikunta-, bändi-, kuvis- ja ruotsin kerho. Iltapäiväkerhon sisällä toimii läksykerho. Olemme viime aikoina palvelleet lähimmäisiä esim. EU-ruokajakelussa, vanhuksia tervehtien ja seurakuntaa ilahduttaen. Koronalta olemme säästyneet. Olemme kiitollisia myös aktiivisesta yhteistyöstä kunnan oppilashuoltohenkilökunnan kanssa. Heidänkin mielestään koululle on kiva tulla, koska täällä on “hyvä ilmapiiri”. Kouluamme on tuettu rukousten lisäksi eri tavoin lahjoitusten muodossa. Muun muassa pitkäaikainen piirakkasponsorimme tukee kuukausittain työtämme.

Olemme henkilökuntana saaneet uuden nuoren miesopettajan, jolla on musiikillisia taitoja ja hengellistä näkyä. Myös TVT-taitoja on päästy päivittämään opetussuunnitelman mukaiseksi. Saamme olla mukana uuden Jippii-levynjulkistamiskonsertissa 21.11. yhdessä Jippii-kuoron kanssa Vihdin kirkossa. Suurin osa lauluista on Tuomas-opettajan tekemiä. Tuomaksella on netissä myös paljon opetuslauluja ja muita musiikkiin liittyviä ideoita. Niihin voi tutustua hänen nettisivuillaan. Iloitsemme, että koulumme on saanut toimia Nummelassa ensi vuonna jo 30 vuotta.

Olemme kiitollisia kaikista esirukouksista ja tuesta kouluamme kohtaan.

Rukousaiheita:

  • Oppilaslukumäärän kasvu entisestään
  • Koulupihan ja liikuntatilojen kehittäminen
  • Johtokunnan ja vanhempainyhdistyksen toiminta
  • Lasten ja henkilökunnan terveys
  • Teknisen työn kehittäminen
  • Viisautta lapsien kohtaamiseen ja kristilliseen kasvatukseen

Vuosisatamarkkinoiden esitykset täällä.

Siikasalmen kristillinen koulun (Jari Keronen)

Terveisiä Siikasalmen kristillisestä koulusta

Koulussamme on tällä hetkellä eskarista yhdeksänteen luokkaan 76 oppilasta. Monet vuodet olemme rukoilleet oppilaita kouluumme ja nyt meillä on määrä, joista olemme aiemmin vain uneksineet. 

Tämä syksy on ollut monella tapaa kiireistä aikaa. Olemme asentaneet uusia pihatelineitä ja samanaikaisesti keränneet syksyn satoa. Uudet pihatelineet ovat tuoneet tullessaan liikkumisen iloa ja riemua, kiitos siitä. Ympäröivä luonto on tarjonnut parastaan ja olemmekin saaneet viettää ulkosalla monia ikimuistoisia oppitunteja.

Perinteisten oppituntien lisäksi saamme kokoontua alakoulun oppilaitten kanssa viikoittain orkesterisoittamisen saloihin. Ensi viikolla saamme vieraaksi lisää Keski-Karjalan musiikkiopiston puhallinsoiton opettajia ja mahdollisesti voimme laajentaa kerhoa yläkoululaisiin ja jopa vanhempiin saakka.

Kun mietimme rukous- ja kiitosaiheita, mieleeni nousee kaksi laulua. Ensimmäinen on Lasse Heikkilän sanoittama ja säveltämä Runsasta leipää. Sen sanat ovat suoraan kuin meidän koulustamme. Olkoon se meidän kiitosrukouksemme Jeesuksen huolenpidosta.

Toinen laulu on Kari Kortelaisen sanoittama Usko Jeesukseen. Sen sanat ovat juuri sitä rukousta, jota me opettajakuntana rukoilimme, kun mietimme yhteisiä rukousaiheita. On suuri ilo nähdä lapsissa ja nuorissa kasvua eteenpäin ja ylöspäin. Monet onnistumisen kokemukset tuovat kiitollisen mielen, kuinka Herra on hyvä. Tuntuu sille, että elämä on yhä enemmän Kristuksen varassa ja uskossa elämistä. Se on riippumista Jumalan lupauksissa.

Saakoon taivaan Isä teitä kaikkia runsaasti siunata. Olemme kaikki yhtä suurta perhettä, ja vaikka sinä et olisikaan koulujemme kanssa paljoa tekemisessä, niin Herra kutsuu sinua mukaan rukoilemaan kouluperheittemme puolesta. Jeesus tulee pian, oletko valmis.

Suomen kristillinen yhteiskoulu (Leif Hongisto)

Olen todella iloinen voidessani kertoa teille Suomen kristillisen yhteiskoulun alkaneesta lukuvuodesta 2021–22. Koulumme on tänä syksynä jälleen sitoutunut huolehtimaan oppilaistaan henkilökohtaisesti ja paneutumaan jokaisen opiskelijan yksilöllisiin tarpeisiin opetusohjelmaan puitteissa. Näissä merkeissä vietimme koulutuspäivän elokuussa.

Joukkomme oli syyslukukauden alkaessa 178 oppilaan, 19 opettajan ja 6 henkilökunnan jäsenen vahvuinen. Oppilaskodissa asuu monipuolisten palvelujen ulottuvilla 55 opiskelijaa. Opettajat ja henkilökunta yhdessä tarjoavat skykläisille erinomaisen Kristukseen keskittyvän akateemisen laadun ja välineet ajatella monipuolisesti alati muuttuvassa yhteiskunnassa, jotta he olisivat kykeneviä ymmärtämään ja toimimaan tämän päivän monimuotoisessa maailmassa. Nimenomaan SKYKissä opettajat ja opiskelijat löytävät paikan, missä omakohtaisesti kannustetaan ja innoitetaan oppimaan ja löytämään millaista on olla uskollisia Kristuksen seuraajia ja sitoutuneita palvelemaan muita.

Koulussa eletään 79. lukuvuotta ja teemana toteutamme SKYKin perusarvoja; viisaudesta – halusta oppia, ajatella, luoda ja soveltaa tietoa kokonaisvaltaisesti elämään; eheydestä – eettiset normit ja henkilökohtainen moraalinen luonne kaikilla elämänaloilla; myötätunto – rakkaus, empatia, oikeudenmukaisuus ja kunnioitus, jotka heijastuvat palveluksessa muita kohtaan; yhteisöllisyys – ymmärryksen ja vuoropuhelun avulla sekä vastuu – resurssien käytössä sisältäen ajan, terveyden, vuorovaikutuksen ja ympäristön.

Suuria haasteita ovat oppivelvollisuuden laajentuminen koskemaan toisen asteen koulutusta ja samassa yhteydessä toteutettu lukion uusi opetussuunnitelma. Teille, jotka ette ole perehtyneet tähän uudistukseen, kaikessa lyhykäisyydessä, uusi lukio tarjoaa opiskelijalle kuutta laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta (ITSENSÄ KEHITTÄMINEN, VASTUULLISUUS, MYÖTÄTUNTO, YHTEISÖLLISYYS, SINNIKKYYS ja UTELIAISUUS), näistä muodostuvat oppiaineiden yhteiset tavoitteet. Valtakunnalliset opinnot jäsennetään moduuleiksi, jotka toimivat raaka-aineina SKYKissä toteutettaville opintojaksoille. Opintopisteinä määriteltävät opintojaksot voivat olla eri laajuisia ja eri oppiaineiden yhteisiä. SKYKissä opiskellaan vähintään 150 opintopistettä entisen 75 kurssin sijaan. Opinnot arvioidaan opintojaksoittain. Opiskelijoille tarjotaan entistä kattavampaa ja pitkäkestoisempaa opinto-ohjausta sekä erityistä tukea sitä tarvitseville. Yhteydet ympäröivään maailmaan, etenkin korkeakoulu-, kansainvälisyys- sekä työelämä- ja yrittäjyysyhteistyö, painottuvat entistä enemmän.

Syksyyn on kuulunut myös runsas useiden tuhansien kilojen omenasato. Koko koulu osallistui omenankeruutalkoisiin. Satoa on mehustettu mm. Sympatia-keräystä varten. Koulun luonnonkaunis sijainti on tarjonnut monia ulkoilu- ja vapaa-ajan liikuntamahdollisuuksia. Lämmin syksy on mahdollistanut myös runsaasti vesiliikuntaa ja alkava uusi lukiolaisryhmä teki myös vaellusretken Kurjenrahkan kansallispuistossa. Alkaneen kouluvuoden aikana perinteiset lentopallo-, sähly- ja futsal-cupit toteutunevat samoin kuin kuorofestivaali. Koko koulu toivoo näiden monien koulutoiminnan oheistapahtumien paluuta.

Erityisiä kiitoksen aiheita ovat mallikkaasti toteutuneet syksyn ylioppilaskirjoitukset. Myös hyvin mennyt haasteellinen vaihe, kun koko kouluperhe asetettiin viranomaisten toimesta 10 päivän karanteeniin, varotoimeenpiteenä uhkaavan epidemiatilanteen takia. Ja ennen kaikkea Jumalan suurta armoa on innostunut työyhteisö, joka on sitoutunut tehtäväänsä.

Rukouspyyntönä, että SKYK voisi enenevästi elää todeksi olemassaolon oikeutuksensa olla rakentavana vaikuttajana oppilaiden hengellisessä elämässä ja mielen kehityksessä sekä antaa heille kestäviä valmiuksia löytää paikansa yhteiskunnassa, nuhteettomuutta, myötätuntoa ja uskoa elämään aina ikuisuuteen asti.

Tampereen kristillinen koulu (Merja Kinnunen)

Lukuvuosi 2021–2022 on alkanut Tampereen kristillisessä koulussa innostuneesti niin oppilaiden kuin henkilöstönkin osalta, vaikka joudumme toimimaan edelleen korona-ajan rajoitusten mukaisesti. Oppilaita koulussa on 270 ja henkilökuntaa 43. Lukuvuoden teemaksi valittiin “kunnioittaminen”. Haluamme oppia kunnioittamaan Jumalaa ja toinen toistamme entistä paremmin.

Ala- ja yläkoulun oppilaskunnat sekä tukioppilaat toimivat koulussamme aktiivisesti edistäen oppilaiden osallisuutta kouluyhteisön toiminnassa. Oppilaiden kokonaisvaltainen hyvinvointi on koko kouluperheen yhteinen tavoite.

Koulun kaunista ja monipuolista piha- ja metsäaluetta on käytetty aktiivisesti luonnontieteiden opiskeluun ja liikkumiseen. Alkuopetuksen oppilaat ovat retkeilleet lähialueella ja isommat oppilaat suunnistaneet lähimetsässä. Yläkoululaiset tekivät syysretken 21.9. Kintulammen retkeilyalueelle. Luonto puhuu kauneudessaan, rikkaudessaan ja vuodenaikojen vaihtelussaan Jumalan luomisen ihmeistä. Koulumme valinnaisen kotitalouden ryhmästä oli positiivinen sienestysaiheinen uutinen Teisko-Aitolahti -lehdessä.

Koulumme 13 harrastekerhoa aloittivat toimintansa syyskuussa. On ollut ilo katsella innokkaita seikkailijoita, polunkävijöitä, palloilijoita, näyttelijöitä, muusikoita, puutyöstä innostuneita perheitä ja kehitysyhteistyöhön lähteviä oppilaita huoltajineen. Kouluna haluamme olla levittämässä Jumalan rakkautta muille niin Nälkäpäivä-keräyksen, NYT-kerhon kuin Sympatia-taksvärkkipäivän 5.11.2021 puitteissa.

Lokakuussa koulullemme tuli kansainvälisiä vieraita, kun vaihto-opettajamme Mai saapui 13.10. Japanista parin kuukauden jaksolle Suomeen. Toteutamme Erasmus-projektiamme Puolasta ja Tšekistä olevien kumppanioppilaidemme ja -opettajiemme kanssa yhteistyössä etäyhteyksien kautta.

Koulupolkuamme viitoittavat pedagogisen tiimimme kouluyhteisöllemme löytämät tienviitat: Vakaa, viisas ja vastuullinen. Niiden avulla oppilaat siirtyvät esiopetuksesta alakoulun kautta yläkouluun. On suuri ilo seurata lasten kasvua upeiksi nuoriksi, jotka uskaltavat olla rohkeita Jeesuksen seuraajia meidän ajassamme.

Rukouspyynnöt: Koulumme haasteena on edelleen tilojen ahtaus. Luokat alkavat olla täynnä. Lisääntyneen oppilasmäärän myötä tarvitsisimme lisää luokkatiloja. Myös moni perhe etsii koulun läheltä kotia. Rukoillaan Jumalan johdatusta näihin asuntoasioihin. Rukousaiheena on myös oppilaiden ja henkilöstön varjeltuminen koronalta sekä toive koulutyön vapautumisesta koronarajoituksista.

Kiitosaiheet: Koulu sai oppilasmäärän kasvamisesta johtuvaan tilatarpeeseensa hiukan apua, kun läheisen rivitalon kaksi asuntoa remontoitiin luokkakäyttöön. Kiitollisia olemme myös siitä, että suuri perhe (10 henkilöä) löysi tarvitsemansa kodin kohtuullisen läheltä kouluamme. Kiitos nousee myös siitä, että saimme lahjoituksen viiteen uuteen tietokoneeseen, jotka tulevat todella tarpeeseen oppilasmäärän kasvettua. Iloitsemme uusista ja entisistä oppilaistamme. Suuri kiitosaihe oli, kun Pirkkalan kunta lahjoitti Naistenmatkan koulun kalusteita koulullemme. Olemme myös kiitollisia Jumalalle kaikista kalustetalkoisiin osallistuneista yli 20 henkilöstä.

Olemme myös kiitollisia Ida-koulupastorista, joka on syksyn aikana vieraillut tervehtimässä oppilaita ja pitämässä aamunavauksen keskusradion kautta.

Tampereen kristillisen koulun entisten oppilaiden tekemä video löytyy täältä.

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.