”Tule yli ja auta meitä!”
Yöllisiin ilmahälytyksiin tottui yllättävän nopeasti, ja niitä jopa odotti. Se oli kutsu rukoukseen ja kahdenkeskiseen vuoropuheluun kaikkitietävän hallitsijan kanssa, joka istuu maailmankaikkeuden valtaistuimella komentohuoneessaan. Lähimmät ohjukset oli suunnattu Karpaattien vuorten toiselle puolelle yli kahdensadan kilometrin päähän meidän olinpaikastamme. Aamuisin isäntäni näytti kännykän sovelluksesta ohjusten lentoradat ja tuhoutumisen ilmatorjuntaohjusten kautta.
Kädessäni oli ollut ADRAn esite, jossa oli vetoomus: AUTA UKRAINAA, kun sain puhelinsoiton, jossa kysyttiin, olisinko kiinnostunut lähtemään kuljettajaksi pienelle avustusryhmälle lounaiseen Ukrainaan. Ymmärsin, että esitteen otsikko ei ollut vain ehdotus, vaan kutsu konkreettiseen toimintaan lähimmäisten hyväksi. Syvä rauha sydämessäni vastasin myöntävästi soittajalle.
Isäntäni Andreii oli vastannut merkittävällä tavalla pommitettujen kaupunkien lasten ja äitien evakuoinnista. Jotkut saattueiden kuljettajista olivat saaneet surmansa pelastaessaan pommituksista selviytyneitä. Ensin evakuoidut oli toimitettu ADRAn avustuksella adventistikouluille. Niiden täytyttyä koulut oli suljettu ja myös kirkot avattu pakolaiskeskuksiksi. Niidenkin täytyttyä seurakuntien jäsenet olivat ottaneet pakolaisia koteihinsa ja huolehtineet heidän tarpeistaan konkreettisesti jakaen omastaan kaiken heidän kanssaan. Pakolaisvirran kasvaessa ihmisiä kuljetettiin eteenpäin, ja sadat tuhannet päätyivät ADRAn pakolaiskeskusten avustamina EU:n alueelle pois sodan jaloista. Ohjusten räjähdellessä heidän kotiensa ympäristössä pelko ja ahdistus oli jättänyt kuitenkin syvät sisäiset traumat herkkiin sydämiin ja mieliin. Hyök-käysten todellisia uhreja ovat lapset, joiden sodan aiheuttaman henkisen häiriön hoito vaatii konkreettisia toimia.
Tiedustelin Andreiilta, miten hän kesti työskennellessään keskeytyksettä hyökkäysten aiheuttamien kauheuksien keskellä, näki jatkuvasti tuhoa ja myötäeli elämää järkyttäneiden kokemusten runtelemien ihmisten kanssa. Hän vastasi, että ei sitä voi kestää, ellei ole näköyhteyttä uskon kautta Kaikkivaltiaan Jumalan valtaistuinsaliin ja omista sitä tietoisuutta, että valtaistuimella on istuja, joka lempeällä katseellaan kannustaa menemään eteenpäin Kristuksen edustajana ja palaamaan uudestaan pelastamaan vielä toisia.
Kysyin Läntisen Ukrainan piirikunnan johtajalta ja hänen sihteeriltään, mikä on heidän keinonsa kestää tässä mielettömässä tilanteessa ja säilyttää mielenrauhansa? He vastasivat, että työntekijät paastoavat kaksi päivää viikossa sekä rukoilevat lakkaamatta Herralta viisautta ja Pyhän Hengen voitelua voidakseen kohdata haasteet. He kertoivat myös, että sodan aikana monet ovat löytäneet yhteyden Rauhan Ruhtinaaseen ja parantoloissammekin moni on tehnyt uskon ratkaisun.
Tapasimme pakolaiskeskuksessa Ljenan, joka hehkui lämpöä ja iloa kuin aurinko. Ljena oli ollut kirjaevankelista alueella, johon hyökkääjä oli suunnannut keskeytymättömän pommituksen. Kaiken maallisen ja läheisensä menettäneenä hän nyt palveli pakolaiskeskuksessa vapaaehtoisena auttaen toisia kohtalotovereitaan. Hän jakoi Kristuksen rakkautta konkreettisella tavalla ja myötäeli heidän kanssaan. Jos olisitte nähneet hänet, olisitte todenneet meidän laillamme, että hän oli maailman iloisin ja onnellisin ihminen; hänestä loisti Kristuksen rakkauden palo.
Klarissa halusi puhua kanssamme, ja hänellä oli yksi pyyntö: rukoilisimmeko hänen poikansa Igorin puolesta, joka oli lähetetty eturintamaan, että poika vielä palaisi elävänä takaisin. Äidin lohdulla ei ollut rajoja, kun hän sai jättää suuren taakkansa Kaikkivaltiaan kannettavaksi. Hän sanoi, että tämä yhteys kanssamme oli hänen paras syntymäpäivälahjansa. Erosimme kyynelehtien ja palavasti uskossa luottaen, että saisimme vielä nähdä äidin ja pojan yhdessä.
Matkan todellinen tarkoitus oli tutustua uhrauksin tehtävään työhön ja etsiä yhteyksiä, joiden kautta voitaisiin tukea kirkkomme pyrkimystä voittaa ihmisiä Kristukselle. ”Onnellisen kaupungin adventistikoulu” oli matkamme kohokohta. Koulussa on jo voitu kohdata monia lapsia, jotka olivat tulleet tyhjä katse kasvoillaan ja säikkyen kaikkia yllättäviä ääniä ja uusia tilanteita. Saimme todistaa konkreettisen ilon lasten kasvoilla ja sen, että paraneminen oli alkanut. Terapiassa käytetään myös hevosia palauttamaan elämänhalu ja voittamaan pelot. Tästä Happy Town -koulusta ollaan rakentamassa mallia, jota tultaisiin ottamaan käyttöön toisissakin kouluissa. Koulussa työskentelevien kokemukset ovat osoittaneet, että aikuiset voidaan voittaa Kristukselle pääsääntöisesti lapsityön kautta. Heidän suuri rukouksensa on, että kouluun voitaisiin saada oppilaslähettejä ja vapaaehtoisia, jotka voisivat opettaa lapsille englantia sekä järjestää leirejä ja ohjelmia. Työn tavoitteena on, että lapset antaisivat elämänsä Jeesukselle, jakaisivat uuden uskonsa läheisilleen ja että heistä tulisi pieniä ilosanoman tuojia – evankelistoja.
Ukrainassa on vastaavanlaista herätystä kuin Suomessa oli, kun maamme joutui hyökkäyksen kohteeksi viime sotien aikana. Voisitko sinäkin liittyä rukoilemaan Ukrainan kansan puolesta, että Pyhän Hengen voima voisi varustaa jokaisen uskovan olemaan elämän tuoksu elämäksi ja ihmisten pelastumiseksi? Herra, kun siunaat omiasi Ukrainassa, anna myös meille sellainen palo kuin heillä on ja lähetä meillekin herätys! Aamen! – Markku Heinänen
Onnellinen kaupunki -kouluprojekti
Elämä on ihmeellistä. Silloin, kun eteen tulee tilaisuus ja päätös syntyy kymmenessä sekunnissa lähteä mukaan, elämään tulee seikkailun makua. Sen minä ja vaimoni Pirkko koimme seitsemän hengen seurueemme kanssa Ukrainan matkallamme. Jokainen sai unohtumattomia kokemuksia ja omin silmin nähdä, miten Jumala toimi ihmeellisesti. Matkamme oli elämää muuttava, silmiä avaava sekä lämpimiä ystävyyssuhteita synnyttävä.
Tyachiv-niminen pieni idyllinen 9000 ihmisen kaupunki sijaitsee Romanian rajan tuntumassa, Lounais-Ukrainassa, missä on useita adventtikirkkoja ja koulujamme. Ne tulivat meille rakkaaksi monien ihmisten kohtaamisten kautta. Siellä on rauhallista, ilmahälytyksiä lukuun ottamatta. Se todellisuus, mitä ihmiset meille kertoivat, antoi erilaisen kuvan kuin minkä tiedotusvälineet välittävät.
Todellisuus on sitä, että lapset kärsivät tästä sodasta eniten. Sota on järkyttänyt ja traumatisoinut heidän elämänsä. Ilman hoitoa se jättää syvät arvet loppuelämäksi. Yksi tehokas kuntoutustyökalu lasten ja nuorten sekä aikuistenkin auttamiseen on hevosterapia. Luonnon ja eläimen kontaktin kautta luodaan syviä, tunnepohjaisia siteitä, jotka auttavat saamaan elämänhallinnan takaisin. Tämä on taivassyntyinen idea.
Adventtikirkon parinsadan oppilaan ja 30 opettajan koulu on havaintoesimerkki siitä, mitä kristillinen koulu voi saada aikaan. Opettajat ovat erittäin antautuneita auttamaan lapsia jaloilleen, ja koulun ilmapiiri on rauhoittava. Sieltä välittyi myös ilo. Projektin nimi on Happy Town (Onnellinen kaupunki), ja koulu on siinä keskiössä. Päämäärä on saada pakolaislapsia kouluun ja löytämään tarkoitus elämäänsä Jeesuksen tuntemisen kautta.
Valtion kouluissa opettajien palkat ovat 350 e/kk. Tässä kristillisessä koulussa voidaan maksaa vain 150 e/kk opettajille. Se ei riitä elinkustannusten peittämiseen. Tämän vuoksi joidenkin opettajien siirtyminen valtion kouluihin on suuri menetys. Koulussa luotetaan kuitenkin Herran apuun. Minua siunasi suuresti erään adventistiliikemiehen kertomus. Hänen isot liiketoimensa romuttuivat Kiovan pommituksissa, ja hän joutui aloittamaan tyhjästä. Hänellä oli tuska siitä, ettei hänellä ollut enää varoja koulun tukemiseen ja opettajien palkkojen korottamiseen. Hän on vakuuttunut Jeesuksen tulon läheisyydestä ja tarpeesta viedä adventtisanoma ihmisille. Tällaista uskoa näkee harvoin.
Markku ja Amy Heinäsen kodissa on lastenlapsille virkattu pehmopalloja jo vuosia. Tuon idean myötä Koivikossa ja muuallakin seurakunnissamme alettiin virkata erikokoisia ja -värisiä palloja, yhteensä toistasataa. Ne lähtivät Ukrainan lähetysmatkalle mukaan. Kaikki koulun luokat tulivat vuorotellen kahden päivän aikana ryhmämme luokse istuen ympyrän muotoon saliin, missä olimme. Markulla oli pallo kädessään. Hän kertoi, kuka hän on ja mistä hän pitää Ukrainassa. Sitten hän heitti pallon jollekin oppilaalle, ja tämä vuorostaan kertoi nimensä ja mistä hän pitää. Näin pallo kiersi oppilaalta oppilaalle ja kontakti syntyi. Markku haastoi oppilaita ystävyyden pallon välityksellä ystävystymään yksinäisten, syrjään vetäytyneiden ihmisten kanssa ja siten muuttamaan maailmaa rakentamalla turvallisen sillan yhteiseen tulevaisuuteen ja ikuisuuteen. Hän kertoi lopuksi mielenkiintoisen kertomuksen omasta elämästään ja Jeesus-ystävästään, joka on kantanut vaikeinakin aikoina ja mahdottomilta tuntuvissa tilanteissa. Jokainen oppilas sai lopuksi valita itselleen oman pallon.
Olimme vieneet mukanamme paljon lankoja, vanutäytettä ja virkkuukoukkuja. Näistä palloista tuli todella suosittuja ja niitä piti matkan aikana virkata lisääkin, että kaikille koululaisille riitti. Mariana-rehtori innostui ensimmäisenä opettelemaan pallojen virkkausta Pirkko Aittalan opastuksella. Toisetkin opettajat ja suurin osa koululaisista, pojat mukaan lukien, halusivat oppia tehtailemaan palloja. Opettajat harjoittelivat ensin, ja nyt virkkauksesta on tullut oppilaiden keskuudessa ”hitti”. Nämä ystävyyden pallot muodostuivat todella tärkeiksi välineiksi, joista oppilaat eivät halunneet luopua edes ruoka- tai välitunneilla.
Avustustyö on silloin onnistunut, kun autettava voimaantuu auttamaan toisia ja jää siitä ”koukkuun”. Näin muutamme maailmaa, kaksi ihmistä kerrallaan!
Ukrainan avustusmatkalla koimme, että meistä niin erilaisista ihmisistä koottu ryhmämme sulautui hyvin yhteen. Seurakunnan kanssa saimme viettää kaksi sapattia, ja Markku Heinäsen puheet rohkaisivat ukrainalaisia sisaria ja veljiä. Yhteys seurakunnan jäsenten kanssa oli lämmin, ja koimme olevamme suuri perhe yhdessä heidän kanssaan. Lämpimät kädenpuristukset, halaukset ja hyvän matkan toivotukset antoivat eväitä kotimatkallemme. Sydän jäi Ukrainaan.
Matkalaisten kommentteja:
– matka oli parempi kuin osasin kuvitellakaan
– sain tutustua uusiin ukrainalaisiin ihmisiin
– ihmiset pyysivät esirukousta sodassa olevien poikiensa puolesta
– parasta oli turvapaikka, mihin ihmiset voivat tulla sodan riehuessa
– oli hyvä idea toteuttaa palloprojekti juuri Ukrainassa
– virkkaaminen rauhoittaa ja on samalla osa terapiaa
– uusia kokemuksia ja tunteita antanut matka
– ihmiset sodan keskellä jäivät mieleen
– lapset koululla olivat niin ihania ja se pieni tyttö, joka halusi tulla syliini
– he olivat yllättyneitä, että toisista poiketen emme pelänneet tulla
– ukrainalaisten vieraanvaraisuus on vertaansa vailla, tahdon takaisin!
Maranata! – Jori Aittala
