Iloista tunnelmaa polunkävijäleirillä 8.–14.7.2024

0
Polunkävijät yhteiskuvassa.
Polunkävijöitä FSA:n tornirakennelmassa.

Kuluneena kesänä Kallioniemen nurmikenttien peränurkka täyttyi taas teltoista, polunkävijälauluista ja hyvästä eräilytunnelmasta, kun polunkävijäleiri otti oman tilansa Kallioniemestä. Leirin ensimmäisenä päivänä kohosi monta telttaa, pöytärakennelmaa ja muutama tornikin. Leirin monia muita vuosia pienempi koko ei leirillä haitannut, sillä nyt leiriläiset pääsivät tutustumaan käytännössä kaikkiin muihin leiriläisiin yli lippukuntarajojen.

Ensimmäisen, silmien ohi suhahtaneen rakentelupäivän jälkeen leiri pääsi kunnolla käyntiin aktiviteettien, raamattutiimien ja iltanuotioiden kera. Koko Kallioniemi tuli vallatuksi polunkävijöiden toimesta, kun korikiipeilyyn jonotettiin Kallioniemen lippukentällä, vesiaktiviteetit täyttivät Peurunkajärven pinnan, ruokala täyttyi saippua-aktiviteetista ja itse leirissä pääsi vuolemaan voiveitsiä, huovuttamaan ja tekemään (taas tänäkin vuonna) huippusuosioon nousseita ystävännauhoja. Ennen kuin rutiinit ehtivät ottamaan vallan, polunkävijät pääsivät mittelöimään eräkisassa, joka järjestettiin tänä vuonna yön yli matkana ympäri Laukaan metsiä, aina Hitonhaudalle asti. Kisaa käytiin muun muassa rakentelun, ensiaputaitojen, eksymistilanteen ja suunnistuksen merkeissä. Yösijana toimivat polunkävijöiden itsensä rakentamat yöpymisrastilla suunnitellut ja toteutetut hätämajoitteet. Toisena kisapäivänä rastit jatkuivat teltan pystytyksestä ja syötävistä kasveista aina viimeiseen koitokseen, rinkkalautan tekoon asti. Loppuleirillä kisattiin korikiipeilyn ja taitoradan mestaruuksista, unohtamatta raamattutietokilpailua, jossa testattiin muun muassa sitä, oliko leirin puhujan Idan puheita tullut kuunneltua.

Leiri meni tänäkin vuonna ohi käsittämättömällä nopeudella ja jätti kaipaamaan tulevia polunkävijäleirejä, muun muassa ensi kesän Nordic Camporeeta Tanskassa (jota varten kannattaa ehdottomasti alkaa käydä polunkävijäkerhoissa!). Polunkävijäleiri oli tänäkin kesänä Jumalan siunaavan käden alla, kun leiriä eivät varjostaneet pahat loukkaantumiset tai haaverit vaan nauru raikasi läpi viikon. Leirin kohokohdiksi voi hyvin mainita leirille rakennetun jättikeinun, iltanuotioiden leikit ja jalkapallon, jota pelattiin jokaisessa välissä, jonka leiriläiset onnistuivat huomaamaan. Iso kiitos kaikille osallistuneille ohjaajille, leirin johtajalle Tiinalle ja leiriläisille, jotka tekevät ohjaamisesta hauskaa, jännittävää ja antoisaa vuodesta toiseen. Isoin kiitos taivaan Isälle, joka varjeli polkunsa kävijöitä myös tällä leirillä. Toivottavasti nähdään isolla porukalla ensi Camporeella! Siihen asti jatketaan eteenpäin ja ylöspäin! – Minttu Rantanen

Kerro kaverille

Kommentointi on suljettu.