Abiturientti Mikael Takamaan matkakertomus Suomen kristillisen yhteiskoulun lukiolaisten ja opettajien matkasta ”Lutherin jalanjäljissä” Saksaan 12.–19.10.2017
Torstai 12.10.
Lähtö sujui suhteellisen helposti ja matka sai alkaa. Täynnä olevan 60-paikkaisen bussin etupenkin jalkatila alkoi välittömästi ahdistaa, kun Leevi työnsi vaellusreppunsa sinne ja totesi pitävänsä sitä siellä koko matkan ajan. No, onneksi se oli hänen puolellansa. Alkavan kaamoksen pimentämältä taivaalta tihutti vettä kuin rikkinäisestä suihkusta eikä se enteillyt hyvää säätä Saksaankaan. Sekin oli onneksi kiinni vain asenteesta, sillä Saksan ja Suomen välillä vaikuttava välimatka on niin suuri, että sää kerkeäisi vaihtumaan kymmenen kertaa. Sain poukkoilla pitkin käytävää huudellessani ihmisten sukunimiä jakaakseni avainkortit. Satamassa oltiin ajoissa ja siirryimme laivaan. Ilta sujui rattoisasti iltapalaa saalistaessa. Tulin Leevin kanssa hyttiin reilusti ennen deadlinea ja oli aikaa jutustella ennen nukkumaanmenoa.
Pe 13.10.
Yhden asian olen oppinut. Älä ikinä enää äänitä hyttikavereiden kanssa hätätilakuulutusta ja looppaa sitä hyttipuhelimen välityksellä jo nukkumassa olleille tytöille, jotka eivät tiedä, että hätäilmoitukset eivät tule hyttipuhelimeen. Juditin murhaava, veret seisauttava, katse oli aamulla tarpeeksi kertomaan minulle, ettei tyttöjen mielestä se ollutkaan niin hauskaa. Huonosta omastatunnosta kärsien istuin bussissa ensimmäiselle pysähdykselle, jossa kuski piti matkan ensimmäisen lakisääteisen 45 minuutin tauon. Kävimme pikaisesti katsomassa vanhan linnan raunioita ja palatessani bussille jopa Judit oli leppynyt ja hän hyväksyi korvat luimussa esitetyn anteeksipyyntöni. Sielunrauhani oli palannut ja pystyin vihdoin keskittymään saarnani kirjoittamiseen, joka pitäisi pitää sapattina Erfurtissa. Bussimatkan aikana sain innostuksesta soikeana kuunnella vastauksia kysymyksiin historiaan ja elämään liittyen, sillä Samuel istui vieressäni käytävän toisella puolella. Olin myös syvästi siunaantunut hengellisistä keskusteluistamme. Saavuimme Malmön satamaan ja pienen passien kanssa tapahtuneen sekoilemisen jälkeen menimme bussin sisällä laivaan ja etsiydyimme hytteihimme. Kello neljän aikoihin ruokahalu ajoi joukkomme ruokatilaan syömään kunnon rekkamies-lounaan. Väkemme valtavuudesta huolimatta heräsi kysymys: kuka ei kuulu joukkoon? Nyt alkoi miltei yhdeksän tunnin tylsyyden tyhjiö, jossa aikaa tapettiin ahtautumalla muutamiin hytteihin poika ja tyttö varustuksella ja katsomalla ruotsalaisia tv-ohjelmia. Viimeiset neljä tuntia kulutin Konstan ja Ebban kanssa ratkaistessani Rubikin kuution salaisuuksia ja lopulta sensei Konstan ohjauksella jopa sisäistin kaavat, joilla mystinen 3×3-palikasto saadaan väriharmoniaan. Tällä välillä supersankarit Ali ja Vili kävivät pelastamassa Josefinia ja Saaraa rekkamiesten ahdistavilta katseilta. Valitettavaa, mutta totta, oli se, että useat rekkamiehet katselivat tyttöjämme vähän väärällä silmällä. Onneksi yöruoan jälkeen Jeremia pudotti jalkamme maahan ehdottamalla, että stereotyyppisten vitsien ja paheksunnan sijaan rukoilisimme heidän puolestaan, jonka teimme bussissa ennen lähtöä tien päälle. Siinä on mies, jolla on mahtava sydän!
La 14.10.
Keskiyön autobaana ei suonut monille heti unta, mutta pikkuhiljaa Nukkumatti teki invaasiotaan ja porukka alkoi menettää otettaan virkeydestään. Leevi, Tapanin kielloista huolimatta, nukahti makuupussiin käytävän perälle autuaan tietämättömänä kuulutetusta kiellosta. Muut kömpivät kiltisti penkeille.
Aamu lopulta tuli ja monet meistä huomasivat ihmeeksensä nukkuneensa muutaman tunnin. Pysähdyimme aamupissalle ja -palalle levähdysalueelle. Aamu oli kolea ja aloin kaivata toppatakkia. Kertailin mielessäni valmiiksi kirjoittamaani saarnaa ja matka jatkui ajallaan kohti Erfurtin adventtikirkkoa. Istuin toisella matkanjohtajan paikalla kuskin vieressä ja silmiäni siristellen ihailin auringon nousua kertakaikkisen upean maiseman yllä. Saavuimme kirkolle hyvissä ajoin ja vaihdoin kauluspaidan vessassa päälle, tutustuin tulkkiini ja kokeilin headsettiä päähäni. Jumalanpalvelus eteni mukavasti ja pian lauluesityksemme jälkeen minut siunattiin seurakunnan edessä valmiiksi jakamaan sydämelleni lasketun saarnani. Mahtavasti tehty! Pidin saarnani keskittyen kolmeen reformaation totuuteen: sola gratiaan, sola fideen ja sola scripturaan. Pyrkimykseni oli tuoda Jumalan rakkautta ja armoa esille. Kiitos Herralle, että saarna sujui hyvin sekä itseni että tulkkini osalta. Vielä lopuksi he pyysivät spontaanin lauluesityksen suomen kielellä. Lauloimme Mintun kitarasäestyksellä ”Kuninkaalle”. Jumalanpalveluksen jälkeen nautimme suomalaisen ruokalaulun siunaamana erfurtilaisten kokkaaman lounaan ja lopuksi kiitimme laulamalla ”Paljon kiitoksia”.
Jumalanpalvelus Erfurtin adventtikirkossa.
Lauluryhmä Erfurtissa.
Mikael Takamaa saarnaa Erfurtissa.
Matkamme jatkui Eisenachiin, jossa vierailimme Bachhausissa sekä Lutherhausissa, jossa Luther asui koulupoikana. Kolmas ja kiinnostavin kohde oli Wartburgin linna, jossa Luther oli paossa käytännössä kaikkea, koska oli Wormsin valtiopäivien jälkeen sekä kirkon- että valtionkirouksessa. Fredrik Viisaan toimesta Luther kidnapattiin ja kuljetettiin turvaan Wartburgin linnaan, jossa hän ahdistuksen ja yksinäisyyden keskellä saksansi Uuden testamentin. Oli mahtavaa olla paikalla, joka on ollut olennaisessa osassa protestantismin synnyn kannalta. Mahtavaa olla omilla juurillaan!
Illaksi matkasimme Wanderherberge Rennsteigiin, jossa pääsimme ihmisten sänkyyn yöksi. Nopeat söivät hitaat ja nautimme kolmen miesten suihkun lämpimästä vedestä Alin ja Leevin kanssa kuunnellen ovenhakkauksen ja “tulkaa jo pois” huutojen lempeää laulua.
Lutherin mukaan nimetty katu Eisenachissa.
Wartburgin linna Eisenachissa.
Su 15.10.
Heräsin aika myöhään, tosin hyvin levänneenä. Oli hyvä ajatus mennä aikaisin nukkumaan. Menin alakertaan aamiaiselle. Tuntui että leipä oli erittäin oleellisessa osassa aamiaista. Aamiainen tapahtui kolmessa huoneessa ja leipäpalan kruunaamiseksi kävimme hakemassa viereisestä huoneesta purkin Nutellaa. Wifi ei toiminut vieläkään kunnolla ja pelkkää saksaa puhuva täti oli jo illalla luovuttanut sammuttamasta ja käynnistämästä reititintä. Oli tultava toimeen. Onneksi Petri jakeli nettiänsä aina tarpeen tullen. Kun “kerholaiset” oli revitty ylös sängystä, puettu ja syötetty pääsimme jatkamaan matkaa akateemisesti tunnin myöhässä eli noin kello kymmenen.
Ajoimme aamuauringon paisteessa takaisin Erfurtiin, jossa tutustuimme ensimmäiseksi Erfurtin tuomiokirkkoon. Siinäpä mahtipontinen katedraali! Sisällä oli menossa katolinen messu, jota muutamat oppilaat – minä mukaan lukien – jäivät hetkeksi seuraamaan sivusta. Kävelimme Leevin ja Rebeccan kanssa läpi paikan nähtävyydet: Krämerbrücken silta, Euroopan vanhin synagoga ja augustinolaisluostari. Oli mukavaa liikkua eritysesti Leevin kanssa, jonka kanssa liikuimme nopeasti ja tehokkaasti sekä meitä yhdisti kiinnostus historiaan. Liikuin suurimman osan matkasta hänen kanssaan.
Erfurtin jälkeen ajoimme Buchenwaldin keskitysleirille. Oli pysäyttävää päästä vihdoin katsomaan konkreettisesti sen kaltaista paikkaa, josta historia on syystä maalannut kauhukuvaa. Juoksin käytännössä leirin läpi, sillä Buchenwaldin muistomerkille oli pitkä matka. Pääosin juosten meni 25 minuuttia ja kerkesin juuri ja juuri ajoissa linja-autoon.
Päivän viimeinen nähtävyysetappi oli Eislebenissä. Ryhmämme kävi Lutherin syntymäkodissa, mutta kierrettyäni sen nopeasti suuntasin Lutherin kuolinpaikkaan. Eisenach, Erfurt ja Eisleben ovat kaikki todella mukavia kaupunkeja. Arkkitehtuuri poikkeaa suomalaisesta aika paljon ja on lähes identtinen verrattuna stereotypioista saatuun skeemaan.
Mikael Takamaa Eislebenissä Lutherin synnyinkodin pihamaalla.
Yövyimme pietismin keskuksessa, Hallen kaupungissa. Tarkemmin ottaen Jugenherberge Hallessa. Ilta palloiltiin kaupungilla kavereiden kanssa jälleen kerran ruokaa saalistaen. Tässäkin kaupungissa oli kuitenkin paljon nähtävää, joten Gunnevin hyväksynnän alla suunnittelin reitin aamua varten kiertääkseni nähtävyydet. Nukkumaan mennessäni huomasin, että laturini oli jäänyt Eisenachiin. Miksi ihmeessä tämän älypuhelimen täytyy olla niin oleellinen osa elämää?
Ma 16.10.
Nousin varhain aamupalalle Ebban kanssa, joka halusi liittyä seuraan kierrokselle. Söimme maittavat ruoat ja lähdimme. Pääkohteenamme oli pietismin keskus, joka nykyään lienee jonkinlainen korkeakoulu tai seminaari. Kiersimme keskustan kautta ja näimme vanhoja kirkkoja ja rakennuksia. Löysimme pietismin keskuksen ja ulkomuodoltaan se ei ollut mitenkään erikoinen, mutta pietismin historia ja vaikutus protestantismin kannalta on sen verran merkittävä, että oli käytävä fiilistelemässä.
Bussi lähti liikkeelle aika ajoissa. Navigaattorin määränpääksi oli näppäilty ”Wittenberg”. Ensitöiksemme sinne saavuttuamme osallistuimme legendaarisella Wittenbergin linnankirkolla englanninkieliseen jumalanpalvelukseen, jossa esiinnyimme pienen kuoron kanssa. Oli mielekästä esittää evankeliumipohjainen laulu Lutherin haudan vieressä siinä kirkossa, jonka oveen teesit naulattiin. Nyt oltiin tosiaan juurilla. Tämän jälkeen kiipesimme kirkontorniin ikuisuuden kestäviä portaita pitkin. Loppupäivä meni Wittenbergiin tutustuessa. Siinä kerkesi jo istumaan alas ja olemaan joutenkin. Kävimme vielä yhdessä Lutherhausissa; merkittävimmässä sellaisessa ja poseerasin myös Melanchtonhausin oven edessä. Illan tultua väsynyt joukko maleksi takaisin bussille ja suuntasimme Friedensauhun.
Tämä Saksan adventtikirkon omistuksessa oleva teologiaan painottava korkeakoulu oli fasiliteeteiltaan valtava. Hostimme jakoivat huoneemme ja kävimme iltapalalla sen jälkeen.
Esiintyminen Wittenbergin linnankirkossa.
Lutherin 95 teesiä Wittenbergin linnankirkon ovessa -Petri Palviainen ja Samuel Ruohomäki.
Ti 17.10.
Heräsin taas aikaisin lähteäkseni kävelylle. Tällä kertaa seuranani olivat Konsta ja Hiski. Kun tutustuimme alueen karttaan, totesimme alueen olevan noin viisi kertaa suurempi kuin mitä yöllä arvioimme. Korkeakoulun lisäksi alueella oli yli 200-paikkainen vanhainkoti, omakotitaloja, asuntoloita, moderni kirjasto, hieno ruokala ja alueen päädyssä oli ymmärtämämme mukaan leirikeskus, jonne päästäksemme kävelimme Hiskin kanssa noin 10 minuuttia.
Tänään myöhästyneen lähdön syy oli Valtterille noussut erittäin korkea kuume. Nyt se ei tietenkään ärsyttänyt ketään, sillä oli ilmiselvää, että hänen hyvinvointinsa oli etusijalla. Lähialueen lääkärit eivät suostuneet ottamaan häntä vastaan, joten toimitimme hänet Berliiniin adventtikirkon sairaalaan vastaanotolle.
Berliinissä menimme ensin katsomaan muuria ja sen jälkeen kuljimme läpi keskustan nähtävyydet ja kävelin yksin yli kilometrin nähdäkseni erään monumentin, jonka päässä on kultainen enkeli. Myöhemmin totesin tämän turhaksi, koska ajoimme joka tapauksessa bussilla siitä ohi lähtiessämme. Kuitenkin, koska aikaa oli alle tunti, otin riksan palatakseni takaisin parlamenttitalon läheisyyteen. Tingin hintaa, mutta koska riksaa ajava mies oli uskomattoman mukava, maksoin täyden hinnan.
Lähdimme Berliinistä tietysti viiveellä sillä kolme sankaria saapui myöhässä ja jouduimme tekemään taktisen korttelikierroksen ja nappaamaan heidät lennosta kyytiin. Kerkesimme kuitenkin ajoissa Travemündeen yölaivaan. Tällä kertaa saimme hyvät unet ja ruokakin oli paljon parempaa kuin viimeksi.
Ke 18.10.
Aamun bussiin suunnistaminen oli hektistä, sillä rekkaviidakon läpi ei ollut helppoa suunnistaa takaisin bussille, varsinkin jos ei muistanut kantta, minne bussi oli jätetty. Sukellellessani rekkojen välissä olin hiukan adrenaliineissa, mutta onneksi lähes kaikki pääsivät turvallisesti bussiin. Jyrki antoi backupinsa rukoilemalla puolestani, kun juoksentelin rekkojen seassa. Loput kaksi, jotka eivät päässeet edes kannelle, napattiin kyytiin terminaalista.
Matka oli puuduttava ja aamun tunnit osa yritti nukkua Luther-elokuvan äänistä huolimatta. Matkalla juttelin Samuelin kanssa, kuten kaikki bussimatkat, ja suomensin sekä laajensin Erfurtin saarnaa, joka pitäisi pitää Helsingissä tulevana sapattina. Pysähdyimme matkalla syömään ja söin ensin McDonaldsin ruoat ja sitten Pizzahutin radikaalisti ylihintaisen kääpiöille suunnatun pizzan. Skandinavian kylmä ilma oli taas niin kiduttavaa verrattuna Saksan 23 asteen lempeisiin lämpöihin. Viimeinen etappi ennen laivaa oli Ekebyholm, jossa söimme päivällistä. Jopa Enna myönsi jälkikäteen ruoan olleen “sairaan hyvää”. Tähän en kyennyt samaistumaan, mutta hienoa, että hän piti siitä.
Lopulta saavuimme Viking Linen laivalle, sille huonommalle, eli Amorellalle. Matkan viimeinen määränpää oli kylmä ja karu, mutta niin rakas Suomi Finland.
