Jumala suunnitteli avioliiton. Tämä näkyy Raamatun ensimmäisestä avioliittotekstistä, jossa kyse on miehen ja naisen fyysisestä, henkisestä ja sosiaalisesta yhteydestä. Tämä ei tarkoita, ettei naimaton voisi toteuttaa Jumalan tahtoa ja elää täysipainoista elämää jopa joskus paremmin kuin naimisissa oleva – ainakin jos Paavalia on uskominen. (Vrt. esim. 1. Kor. 7:32–35.) Luomiskertomuksessa avioliitto kuvataan miehen ja naisen elinikäisenä suhteena, jonka voi todeta, niin kuin kaikkien Jumalan suunnitelmien, olevan erinomainen ja sopivan hyvin useimmille ihmisille.
Avioliitto tarkoitettiin alun perin tasa-arvoiseksi. On totta, että jotkut tekstit Raamatussa kuvaavat miehen hallitsemaa suhdetta, mutta se on tullut synnin seurauksena. Juutalaiset rabbitkin ymmärsivät, että nainen tehtiin miehen kylkiluusta, koska se osoitti hänen kuuluvan miehen rinnalle – ei hänen yläpuolelleen määräilemään tai alapuo-lelleen palvelemaan. Sanat ”luu minun luustani ja liha minun lihastani” (1. Moos. 2:23) viittaavat kumppanuuteen, eivät alisteiseen suhteeseen. Uskovien miesten haasteena onkin luopua synnin aiheuttamista asenteista ja hyväksyä kaikkien tasa-arvo Jumalan edessä. Kun olemme Kristuksen yllemme pukeneet, on yhdentekevää, onko joku ”juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi” (Gal. 3:27, 28).
Avioliiton kestoksi on tarkoitettu koko elämä. Sen alkaessa aiemmat perhesiteet jäävät taakse niin mieheltä kuin naiseltakin. He kuuluvat ensisijaisesti toisilleen ja muodostavat uuden perheen. ”– – mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:24.) Suuressa osassa ihmiskunnan menneisyyttä yksiavioisuuden ihanne säilyi, ja moniavioisuus oli antiikissakin harvinaisempaa kuin yleensä kuvitellaan. Vähitellen poikkeuksia tuli. Raamatussa kerrotaan Lemekin ensimmäisenä ottaneen kaksi vaimoa. Pieneksi esimerkiksi Raamatun ulkopuolelta sopii vaikka Hammurabin laki (n. 1700 eKr.), jonka mukaan kullakin miehellä sai olla vain yksi vaimo. Myönnytyksenä lapseton sai hankkia sivuvaimon. Mies kuitenkin menetti tämän oikeuden, jos vaimo suoritti valinnan, kuten Saara teki Aabrahamille (1. Moos. 16). Yksiavioisuuden ihanne ei aina toteutunut edes Raamatun sankarienkaan kohdalla, olihan joillakin heistä useita vaimoja tai eroamisia ja uudelleen avioitumisia takanaan. Jeesus piti näitä poikkeuksina, jotka sallittiin, ”koska olette niin kovasydämisiä”. Poikkeukset eivät kuitenkaan muuta meille annettua ihannetta. (Matt. 19:8.) Saamme myös mallin ihanteita rikkoneiden kohteluun siitä, miten Jeesus suhtautui aviorikoksesta kiinni saatuun naiseen tai hänen jalkojaan juhla-aterialla voidelleeseen prostituoituun.
Raamatusta löytyy esimerkkejä liitoista, joissa Jumalan hyvää alkuperäistä avioliittosuunnitelmaa oli muutettu ajan tapojen mukaisiksi. Muunnellut versiot ovat kuitenkin huonompia kuin alkuperäinen. Kenenkään ei siis tule ottaa moniavioisuutta, avioeroja tai morsiamenhintoja ihanteeksi, vaikka ne Mooseksen laissa mainitaan tai niitä Raamatun kertomuksissa kuvataan. Jaakob ottaa kaksi sisarusta vaimoikseen ja kummaltakin vielä palvelijattaren sivuvaimoksi. Gideon ei tyytynyt näin vähään, vaan hänellä oli ”useita vaimoja” ja ainakin yksi sivuvaimo; nämä synnyttivät hänelle 71 poikaa (Tuom. 8:30, 31). Daavid ja Salomo ovat kaikille tuttuja esimerkkejä. Kuitenkin tavallisilla Raamatun ihmisillä niin Vanhan kuin Uudenkin testamentin aikoina oli yleensä vain yksi vaimo, jos ei muusta syystä niin siitä, että useam-man vaimon ylläpito oli kallista.
Jotkut ovat nähneet jäänteitä äitikeskeisestä matriarkaalisesta avioliitosta siinä, että Mooses tai Jaakob asuivat vuosia puolisonsa kodissa (nk. beenaavioliitto) tai siinä, että Simson näyttää vaimonsa luona vierailevalta aviomieheltä (nk. motaavioliitto). Äitikeskeisyyttä on nähty siinäkin, että Daavidin lapset ryhmittyivät toisiaan vastaan äitien mukaan.
Yleensä Raamatun avioliittoihin liittyi kirjallinen sopimus, joka laadittiin kihlauksen yhteydessä. Voimme päätellä tämän siitä, että avioero piti aina vahvistaa kirjallisesti (5. Moos. 24:1, 3). Juutalaisen kihlaparin sopimus onkin löytynyt Elefantinesta (400-luvulla eKr.), ja kihlausta pi-dettiin useamman Vanhan testamentin lain mukaan laillisesti sitovana (5. Moos. 20:7; 22:23–27). Ehkä Raamatun avioliittojen virallisuuden puolesta puhuu myös se, että heprean kielessä siitä käytetään sanaa berīt, liitto, joka usein tarkoittaa kirjallista sopimusta. Myös apokryfinen Tobitin kirja mainitsee avioliittosopimuksen (7:11). Jeesuksen päivinä, ja ehkä aiemminkin, tässä asiakirjassa määriteltiin morsiamenhinta ja sovittiin morsiamelle turvaa avioeron tai leskeytymisen varalle.
Pastorit, minäkin, usein korostavat avioliiton jumalallista alkuperää. Teemme sen hyvästä syystä, koska avioliitto kuuluu Jumalan suunnitelmiin. Raamattua huolellisesti lukeva kuitenkin yllättyy siitä moninaisuudesta, jota Raamatun avioliitoissa on. On yksi-avioisuutta ja moniavioisuutta, on tasavertaista kumppanuutta ja vaimon rinnastamista orjaan. On matriarkaalisuutta, mutta enemmän sen vastakohtaa, mieskeskeistä patriarkaalisuutta. On vaimojen aktiivista osallistumista yhteiskuntaan opettajina tai jopa johtajina, mutta myös vaimojen sulkemista kaiken ulkopuolelle. Mielestäni tämä moninaisuus pitäisi nähdä niin, että Jumala on ajoittain sallinut tai ehkä pikemminkin sietänyt myös sellaisia avioliittokäytäntöjä, jotka eivät hänen ihannettaan täytä. Ihmiset jääräpäisyydessään ovat seuranneet ajan tapoja ja asenteita.
Toinen avioliittoa koskeva yllätys on se, ettei Raamattu tarjoa meille selkeitä esimerkkejä vihkimisestä tai hengellisistä toimituksista avioliiton solmimisen yhteydessä. Ei löydy yhtään papin tai profeetan hääpuhetta. Tämä johtuu siitä, että Raamatun maailmassa hääjuhlat olivat maallisia perheiden ja ystävien juhlia. Hääpsalmin (Ps. 45) alussa kyllä toivotaan sulhaselle (kuninkaalle) Jumalan siunausta, mutta runo on yksi psalttarin vähiten hengellisistä lauluista, koska siinä ei ole juuri muuta kuin sulhasen rikkauden, upean norsunluukoristeisen palatsin, tyroslaisen morsiamen kauneuden ja hänen kullalla kirjaillun pukunsa ihailua. Samoin myös häälauluna käytetty Laulujen laulu, vaikka siinäkin Jumala ohimennen mainitaan, on suurelta osalta maallisen rakkauden ylistystä. Vaikka mainitusta psalmista ja Laulujen laulusta voi luoda loistavia hengellisiä vertauksia, se ei muuta sitä tosiasiaa, että avioliitto oli Raamatun aikoina ensisijaisesti sukujen ja ihmisten välinen sosiaalinen ja yhteiskunnallinen liitto.
Jotkut kuvittelevat, että avioliiton voi nytkin solmia niin kuin haluaa, koska Raamatussa ei tarkkaan kuvata avioliiton solmimistapaa tai koska tavat vaihtuivat aikojen kuluessa. Se, että Isak vie Rebekan telttaansa, kun palvelija on hänet noutanut, ei kuitenkaan merkitse sitä, että nyt liittoon riittäisi tytön hakeminen jostakin saman katon alle. Tähän on kaksi syytä. Ajan tavan mukaan Rebekan perheelle oli viety suuret lahjat ja maksettu morsiamenhinta. Toiseksi, vaikka sitä ei kerrota, tapahtumaan, niin kuin kaikkiin Raamatun avioliittoihin, liittyi kirjallinen tai todistajien vahvistama suullinen sopimus. Kyseessä oli virallinen liitto sellaisena kuin se tuon ajan yhteiskunnassa ymmärrettiin. Ainoa muistissani oleva Raamatun avoliitto on Jeesuksen kaivolla kohtaaman samarialaisen naisen suhde hänen silloiseen mieheensä (Joh. 4:16–18). Usean päättyneen avioliiton jälkeen kyseisen naisen kanssa tuolla hetkellä asunut mies ei ollut aviomies. Jeesuskin tekee eron avoliiton ja avioliiton välillä.
Vaikka poikkeamia ihanteesta on sydämen kovuuden tähden Raamatun historiassa kuvattu, ja Jumalan kansan käsitys avioliitosta on ajoittain ollut heikko, meillä on nyt vähemmän tekosyitä olla seuraamatta Jumalan ihannetta. Jeesus on tullut. Hän on meitä opettanut ja tarjoaa apunsa. Siksi kenenkään ei tulisi tyytyä vähempään kuin alkuperäisen Jumalan ajatuksen mukaiseen liittoon, jossa on mies ja vaimo ja tavoitteena koko elämän iäksi solmittu liitto.
Ehkä jollekulle ajatus Raamatun avioliittojen maallisuudesta on shokki. Sen tulisi kuitenkin rohkaista meitä tutustumaan puolisokandidaattiin riittävän hyvin ja pitkään. Muodollinen kirkon jäsenyys on huono suoja luonnevammoja tai ihmissuhdetaitojen puutetta vastaan. Kannattaakin rukoillen punnita, onko puolisokandidaatti sellainen, että voi mielellään ja turvallisesti viettää loppuelämänsä hänen kanssaan. Niin tärkeä kriteeri kuin puolison uskovaisuus onkin, tulevalta puolisolta on lupa odottaa tervettä uskonasennetta, joka vastaa ja täydentää omaa uskonkokemusta. Suosittelenkin rauhallista harkintaa ja rukousten kaksinkertaistamista kaikille, joilla on puolison haku päällä. – Kai Arasola
